Pelko nostaa päätään

Pääsiäinen vapaineen on taas takanapäin, ja kyllä tulikin tarpeeseen lepo ja yhdessäolo. Enkä kyllä yhtään pistä pahitteeksi ihania säitäkään! Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä että pitkän talven jälkeen kevät ja kesä ovat ehkä enemmän tervetulleita kuin koskaan.
Ainut eloa ja oloa varjostava asia on viime päivinä ollut vanha ystäväni pelko. Huomenna on luvassa np-ultra, ja siihen assosioituu paljon ikäviä muistoja. Raskaudessa ennen E.tä sikiön kuolema todettiin juuri kyseisessä ultrassa.
Silloin en ollut millään tavoin aavistanut tai huomannut ettei kaikki ollutkaan kohdillaan sillä raskausoireet jatkuivat , enkä ollut koskaan kuullutkaan keskeytyneestä keskenmenosta, eli siitä että sikiö kuolee mutta ei vuodakaan ulos, joten en osannut pelätä sellaista. Olin aina ajatellut että kyllä keskenmenon huomaa sitten kivuista ja vuodoista, mutta hah. Siksi nytkään en uskalla luottaa siihen että siellä elävää sikiötä näkyisi, vaan mahdollisuudet ovat myös toisenlaiseen lopputulokseen. Asiaa ei tietenkään auta se että pahoinvointi alkaa hellittää otettaan ja muutenkin olo kohentua. Heti herää ajatus siitä että nyt siellä on sitten sydän lakannut lyömästä.

Täytyy kai vain yrittää parhaansa mukaan olla stressaamatta  ja ottaa asiat vastaan sitä tahtia kun ne tulevat, sellaisina kuin ne tulevat.