Pieni potkija!

Halusin vain kertoa teillekin että meidän pieni vauva potkii tätä nykyä kuin villipeto! Hiljaisuudesta ei ole enää tietoakaan, vaan öisinkin herään palleron jumppaukseen. Ulospäinhän liikkeet ovat tuntuneet jo aika monen viikon ajan, ja nyt ne myös näkyvät kohoumina ja vatsanahan aaltoiluna. Ihanaa! On hullua että alien tyyppiset kohtaukset herättävät minussa syvää ihastusta ja rakkausaaltoilua:D
Viime yönä myös heräsin siihen että minua tökittiin sisäpuolelta napaan, ja jokaisella tökkäisyllä kuului napsahdus, niin kuin pieni kupla poksahtaisi. Mitä ihmettä se voi olla? Ääni oli ihan selkeä. Kokemuksia?

Hiljaisuus

Haluamisesta ja mieliteoista huolimatta olen nyt kovin hiljainen, vastaamatta jäävät kommentit ja kommentoimatta muiden blogit. Uusia kirjoituksia ei tule vaikka kirjoitettavaa olisi kuinka. Harmittavaa, mutta väsymys on ottanut minusta ylivallan.

Kun aamulla herään olen jo valmiiksi väsynyt, väsymys jatkuu yltyen pahoinvoinniksi kunnes vihdoin saamme mennä päiväunille pojan kanssa. Useimpina päivinä nukun yhtä pitkään kuin hänkin, noin kaksi ja puoli tuntia. Sen jälkeen pahoinvointi on hellittänyt ja virtaa voi riittää johonkin, kunnes taas neljän-viiden paikkeilla alkaa väsyttää niin armottomasti että voi ihan valehtelematta nukahtaa pystyyn. Rappuja en jaksa kiivetä, kroppa on voimaton ja hengästyttää ihan armottomasti.

Päivään mahtuu siis vain muutama hassu tunti joiden aikana voin tehdä jotakin, ja se kuluukin sitten ruoanlaittoon, koiran ulkoilutukseen, pojan kanssa ulkoiluun - ja hups se menikin jo! Voitte varmaan kuvitella meidän kodin tilan.

Uskon vakaasti että kyse on aivan luvattoman alhaisesta hemoglobiinista, mutta olen niin väsynyt etten saa varattua terkalle aikaa mittaukseen. E:n odotuksessa hemppa pääsi alle
satasen muistaakseni juuri näihin aikoihin, eikä meinannut sieltä millään nousta. Enkä ollut silloin lähimainkaan näin väsynyt. Tämä on jotain ihan ylimaallista.
Joten pahoin pelkään että nyt todella arvot ovat ihan päin prinkkalaa, joten aloitin ominpäin lisäraudan, toivottavasti pian helppais. Yhtenä aamuna itkeskelin jo, että miten ikinä jaksan kahden lapsen kanssa kun olen jo valmiiksi näin väsynyt, ja silloin toinen vielä pitää öisin hereilläkin. Valmistautuminen siihen tulevaan vuoden koomaan tuntuu ajatuksena painajaismaiselta.

Nyt ollaan kuitenkin lähdössä merille. Loma, ihanaa, mutta huhheijaa mitä tuo unettava meri-ilma saakaan aikaan?:)

Kuullaan taas kun jaksetaan!

Rakenneultra

Hiukan jännitetty rakenneultra on nyt takanapäin. Sitä ehdittiin jännittää hiukan , mutta ei lainkaan samassa mittakaavassa kuin aikoinaan, sillä kummasti tuo jo mahan tällä puolella oleva yksilö pitää liikenteessä ja ajatukset tässä hetkessä. Mahan sisäinen yksilö taas muistuttaa itsestään ja elossaolostaan iltaisin, kun viimein ehtii lysähtää sohvaan muutamaksi vartiksi ennen aivan liian myöhäistä nukkumaanmenoa. Nuo iltaiset muistutukset kuitenkin pitivät pahimmat kauhut loitolla.

D-dayna veljeni morsiamineen saapui lapsenvahdiksi, jotta pääsimme miehen kanssa molemmat ultraan. Olin nimittäin siinä käsityksessä ettei ultraustilanteisiin saa tuoda lapsia. Mutta jo odotustilassa ollessamme kaksi pariskuntaa meni ultraushuoneisiin pienten taaperoiden kera. Että kaipa olin sitten väärässä, ja sitten harmittelinkin että olisihan se saattanut esikollekin olla kiva kokemus nähdä vauva ruudulta. Mutta toisaalta, jos jotain olisi ollut pielessä, en olisi halunnut että esikko on paikalla, ja voihan olla että hän ei olisi jaksanut keskittyä ja ultraus olisi mennyt mieheltä ohi.

Kaikki oli siis hienosti. Rakenteet kohdillaan ja näkyvissä. Vauva näytti pullukammalta kuin isoveljensä aikoinaan, mutta oli muutamia päiviä kasvussa jäljessä lasketusta ajasta, ei kuitenkaan niin että sitä olisi lähdetty muuttamaan tai että olisi syytä huoleen. Sukupuolta emme halunneet tietää, vaikka täti sitä kyselikin. Olo ultran jälkeen oli kovinkin onnellinen ja rakkaudentäyteinen<3
Kotiovella vastassa oli esikko kysyen "mamma katsoo vauvaa?" Olin ennen lähtöä selventänyt että käymme katsomassa vauvaa, että sillä on kaikki kunnossa. Hän oli selkeästi odottanut meitä asia mielessään ja halusi heti katsella kuvia. Masua hän käy silloin tällöin taputtelemassa ja toteamassa mamman masu, E:n vauva.

Tämä raskaus tuntuu etenevän hurjaa vauhtia. Vaivoja ei juurikaan ole, toisinaan pahoinvointi nostaa päätään ja kokonaiset päivätkin voivat olla vain pahaa oloa, allergiat ovat huipussaan lääkityksestä huolimatta ja se tekee olon tukalaksi ja selkä on esikon kantamisesta ja kropan muuttuneesta painopisteestä sekä monotonisista nukkumisasennoista johtuen ihan juntturalla, ja vanha ligamenttiongelma muljahtelee paikalleen ja pois koko ajan. Niin, ja toinen polvi on jostain syytä päättänyt alkaa yliliikkuvaksi ja etenkin öisin muljahtelee yli liikeratojensa ikävästi. Löystyneet paikatko syynä? Tiedä häntä.
No niin no olihan noita näemmä kun listaa, mutta olo on silti aivan mainio. Jaksan hyvin vielä juosta veljen karanneen koiran tai meidän karanneen pojan perässä, jonkin sortin imurointihulluus on iskenyt minuun ja sitäkin toimintoa suoritan useasti viikossa. Eikä yhden yhtä harjoitussupparia ole vielä edes ilmaantunut! E:tä odottaessa niitä tuli koiraa hissuksiin ulkoiluttaessa jo rv 16 alkaen,ja  imurointi loppui osaltani jo hiukan ennen puoltaväliä. Eli vaikka itsestä tuntuu että on kehnommassa kunnossa kuin esikoista odottaessa, eikä liikuntaan nyt tunnu olevan aikaa, olen ilmeisesti nyt kuitenkin kestävämpi kuin silloin. Tai sitten paikat on vaan niin venyneet ja rupsahtaneet jo, ettei ne jaksa laittaa hanttiin samaan malliin enää:P
No, sama se mikä syy, kunhan vain jaksaa ja voi hyvin.

Hiukan olen nyt alkanut pelätä raskausdiabetesta, vaikken oikein tiedä sen anatomiasta mitään. Olen yhtäkkiä saanut monen monta kiloa lisäpainoa, ja ruokavalioni on ihan pyllystä. Tai siis syön kyllä ihan hyvin, mutta herkuttelen siihen päälle ihan järjettömästi ja nyt siis kauhistuttaa. Haluaisin päästä neuvolaan jo pikku hiljaa juttelemaan asiasta, ja saada tietooni koska sinne sokerirasitukseen mennään. Edellisessä odotuksessa en siis hyvien arvojen, alhaisen painon ja iän vuoksi käynyt rasituksessa ollenkaan, joten en edes tiedä mitä odottaa, saatikka koska kyseinen rasitus olisi syytä tehdä. Mutta kun kokonaisuudessaan toinen ja siis edellinen neuvola on ollut rv 17, ja seuraavaan on vielä kolme viikkoa aikaa! Kuinka usein te olette toisessa raskaudessa käyneet neuvolassa? Entä neuvolalääkärillä? Neuvolalääkäriä en ole kohdannut tässä raskaudessa vielä kertaakaan. Hiukan mietityttää että onkohan mun tätini siellä unhoittanut jotain.

Kaikenkaikkiaan täällä kuitenkin nautitaan kesästä ja raskaudesta täysin rinnoin (ei pelkästään kielikuva), on tämä vaan ihanaa!:D