Mies kyselee jatkuvasti sitä uskonko kaiken olevan kunnossa.
Vaikka riudun pahasta olosta yhä edelleen, etenkin iltaisin, vaikka olen kuolemanväsynyt päivät läpeensä ja jatkuvasti aivan satuttavan nälkäinen, epäilee hän onko masussa ketään kotona.
Ja niin epäilen minäkin.
Vaikken enää mahdu paitoihini, rintsikkaostoksille olisi raahauduttava ja öiset vessakäynnit ovat nyt rutiinia, ihmettelen miksei vatsa kasva?
Kaikkien, aivan kaikkien muiden vatsat ovat kuulemma kasvaneet hurjaa vauhtia tokasta, niin että peittely on vaikeaa jo ihan alkuraskaudesta, paitsi minun. Pienen pieni kumpu on alavatsalla, mutta se ei kyllä näy minnekään, paitsi iltaisin kun turvottaa. Voin ihan hyvin nukkua vatsallani vaikka koko yön, minkä muistan loppuneen jo hyvin aikaisin E:n odotuksessa. En näytä pätkääkään raskaana olevalta, paitsi jos tietää yhdistää armottomasti kukkivan kasvojen ihon ja hurjat daisarit tähän salaisuuteen;)
Yritän vakuuttaa itselleni että on vain hyvä ettei vatsa ole vielä kovin iso, siihen ehtii tuskastua sitten myöhemmin. Mutta kun minä rakastan sitä isoa, kasvavaa vatsaa, enkä kertaakaan muista tuskastuneeni E:n odotuksen aikana, se pallo oli vain ihana.
Liikkeitäkään en tunne vielä, vaikka "kaikki" tuntuvat tunteneen niitäkin kovin aikaisessa toisessa raskaudessaan. Joten se vatsan kasvu olisi sellainen tärkeä indikaattori siitä että kaikki on hyvin.
Pakko kai kaivaa vanhojen masukuvien arkisto esille ja ryhtyä vertailevaan tutkimukseen.
Mulla pompahti maha alussa tosi hyvin näkyville kun turvotti, mutta se tasaantui pian. Rv 16 asti nukuin mahallaan ihan helposti :) Kyllä se maha sieltä esille tulee ja usko pois, saat siitä jossain vaiheessa ihan tarpeeksesi ;)
ReplyDeleteEi ku älä vertaile, oo kiltti! Saat vaan itses säikkymään, vaikka kaikki ihan varmasti on ihan mallillaan. Mä nimittäin ainakin oon vaan ollut ihan sairaan turvonnut molempien raskauksien alussa ja silti nukkunut vatsallani vaikka kuinka pitkään. Kuten Katja sanoikin: Kyllä se vatsa sieltä vielä ehtii ulos pullahtaa ja vaikka se on miten ihana, niin silti melkein löisin pääni pantiksi, et tällä kertaa se alkaa jossain vaiheessa risoa vähän edellistä kertaa enemmän... :P
ReplyDeleteKatja, mullakin tuntui kyllä ihan, ihan alussa olevan sellanen potkupallo, mutta se oli tosiaan sitä ihanaa turvotusta. Silloin ajattelin kyllä hetken että ou nou, tätä ei kauaa piilotella. Mutta se tosiaan otti ja läks, ja nyt on flatimpi vatsa kuin ennen koko odotusta!
ReplyDeleteNukkumisen suhteen aion nyt viisaastua ja nauttia vatsallaan nukkumisesta niin kauan kuin mahdollista, kaikesta sitä voikin murheen itselleen muodostaa:) Kohta niitä nukkuma-asentoja on kuitenkin taas vaan tasan kaks, vasen kylki ja oikee kylki:D
Maiju, niinpä, sans muuta! Vertailu on kaiken pahan alku ja juuri. Ja silti siltä on hankala välttyä.
Täytyy kattoa nyt sitten, voi tosiaan olla että hermo palaa palloon kun samalla pitää tota vauhtihirmua paimentaa. Ekan kanssahan sitä vaan liikku omaan tahtiinsa ja teki niitä sopivia juttuja, nyt saa vääntyä jos mille kiemuralle ja kantaa milloin millasta lastia, päivittäin:)