Ihana äitiys

Eilinen raskausjooga oli ihana, ja menen takuulla niin usein kuin pääsen, raskauden loppuun asti. Joka kerralla tehdään tiettyjä harjoituksia, sitten vähän vaihtelun vuoksi muitakin ja mikä parasta harjoitellaan erilaisia hengityksiä, liikkeitä ja muita synnytyksessä hyödyllisiä juttuja.
Hiukan hassulta tuntui olla pienen massunsa kanssa kaikkien pallojen keskellä, mutta uskon että on tosi jees aloittaa jo tässä vaiheessa, ja selkäkin sen todisti heti alkuunsa. Kaikki kivut ja kolotukset löytyivät, mutta paikat myös vetreytyivät ja varmaankin saan tätä rankariepua huollettua aika tehokkaasti jo tuolla viikottaisella käynnillä.
Vielä hassummalta tuntui pyöritellä lantiota (samalla tavalla tein automaattisesti E:n synnytyksessä) ja laulaa synnytyslaulua! Pikkasen tuntu siltä että, hei, en mä oo menossa minnekkään synnyttämään, ainakaan vielä pitkään aikaan! Mutta niinpä vain loppurentoutuksessa kummasti alkoivat ajatukset vaeltaa synnytykseen, joten ehkä tuo oma (ja vauvan) puolitoistatuntinen tekee hyvää myös valmistautumisen ja tähän raskauteen keskittymisen kannalta. Jotenkin koko keskittyminen auttoi tuomaan niitä raskauden positiivisia tunteita pintaan<3
Nyt pikku hiljaa alkaa tulevan keskiviikon ultra jo jännittämään, mutta muutoin pikku miehen sairastelu pitää tehokkaasti ajatukset arjessa. E sairasti melkein kaksi kuukautta sitten tosi kovan räkätaudin, josta jäi jatkuva tukkoisuus, ja hengästyessä sekä öisin ärsyttävä yskä. Tuota tiedusteltiin lääkäreitä ja neuvoloita myöten, mutta kuulemma joka toisessa lapsiperheessä on tänä talvena ja keväänä ollut kyseistä jälkitautiriesaa eikä siitä kannata huolestua. Nyt pari päivää sitten iski limainen yskä ja kamala räkis taas pienellä päälle, joka on nostattanut nyt jo kahtena yönä myös kuumeen. Toivotaan että tämä lähtiessään veisi myös sen jälkitaudin ja meillä olisi täällä sitten terve poika joka saa nukkua yönsä keskeytyksettä. Nyt sellaisia öitä ei ole liiaksi ollut.
Viime yönä kolmen aikaan raahasin patjan pojan huoneen lattialle ja asetuin sinne. Raukkaparka heräsi vähän väliä janoon, äidinikävään tai niistystarpeeseen, joten oli kätevintä asettua niin lähelle kuin mahdollista. Joka kerta nimittäin kun hyppäsin pojan huudosta sängystä ylös, jouduin odotella varmaan minuutin että repäisykivut vatsan alueella rauhoittuvat, ennen kuin pääsin apuun. Sen lisäksi uni tuli toisella vasta siinä vaiheessa kun sai pitää kädestä kiinni koko yön ja lisäksi varmistella aina havahtuessaan että oltiinhan vierellä yhä edelleen. Yhtään ei heräämiset harmittaneet, kun sai pientä kättä pidellä, ja olla oikeesti ihan hirmuisen tärkeä<3
Mitäköhän tämä elo on sitten kun on kahdelle niin kovin tärkeä?