Voisin tähän alkuun taas todeta että aika kuluu kuin siivillä, oli sitten hauskaa tai ei. No, hauskaa kai täällä on enimmäkseen ollutkin, joten ei ihmekään että kun katsahtaa kalenteriin alkaa hirvittää. Gradu on viime metreillä, kirjoitusvirheiden korjaus jäljellä ja se olis sitten siinä. Siis gradun osalta. Sitten olis vielä ne pienet extra jutut jotka olen tehokkaasti tähän asti tunkenut ajauksista jonnekin pölyiseen nurkkaan, mutta jotka nyt pitäisi sieltä kaivaa esiin ja hoitaa äkkiä pois alta - ja valmistua. Aikaa tähän tehtävään on epämääräiset yhdestä päivästä seitsemään viikkoon. Riippuen siitä milloin lapsi numero kaksi aikoo pyrkiä päivänvaloon. Uskokaa pois, olen vääntänyt tästä(kin) stressi-itkut. Onneksi esikko on niin huomaavainen tapaus että kävi riipimässä vessapaperia poikineen (koko rullan) äidin silmien kuivaamiseksi<3
Viime aikoina on tuntunut siltä, että tämä mahan asukas todella voi tulla koska vaan. Viimeisen viikon on supistuksia sadellut päivittäin. Harjoitussupistuksia joo, mutta sitten myös sellaisia jotka tuntuvat jo selässäkin ja saavat hengen hiukan salpaantumaan. Öisinkin olen herännyt muutamaan otteeseen epämukavaan oloon. Ja tuntuu siltä että tuolla alakerrassa tapahtuu jotain. Tähän varmasti vaikuttaa myös se että esikoinen on päättänyt alkaa pieneksi apinanpojaksi joka kannatuttaa itseään ihan joka paikkaan. Siis ihan joka paikkaan, vaikka metrin matkan. Ja vain äiti tuntuisi kelpaavan juhdaksi. Ja jos ei palvelu pelaa on tuloksena armoton gorillanraivo. Useimmiten valitsen pikku apinan ison gorillan sijaan, vaikka ei ehkä pitäisi. Saas nähdä mikä takiainen tämän nahan kätköistä kuoriutuu...
rv 34+1(neuvolan mukaan) tai 33+6 (omien laskelmien mukaan)
Napaparka. Linea negraa ei ole ainakaan vielä ilmaantunut. E:stä se kyllä lopulta ilmestyi, mutta ei ollut vielä näillä viikoilla hänestäkään esillä.
Vatsa alkaa olla aika komeasti tiellä jo, ja esimerkiksi jalkojen rasvauksen olen delegoinut armaalle miehelleni. Tekisi mieli pyytää palveluksia myös sukkien laitossa ja kenkien pukemisessa, mutta taitaisi olla sitten jo henkilökohtaisen avustajan paikka;) Kumarrella ei hirmuisesti huvita, se saa aikaan lihaskramppeja alavatsan venytetyissä lihasparoissa. Nukkuminen on nyt muutaman kuukauden kukkumisen jälkeen muuttunut ihanan syväksi. Sen keskeytti viime yönäkin vain esikoinen kolme kertaa, koira kerran oksentamalla alakerrassa matolle sekä oma pissahätä kaksi kertaa. Niin ja mahan kääntäminen käsiavuin kyljenvaihdon yhteydessä kertoja x :D Mutta niistä viis, sillä nyt nukahdan näiden välissä. Ennen valvoin koko loppuyön.
Nahkaa vauva venyttää oikein toden teolla, punkee päätä yhteen ilmansuuntaan, peppua toiseen ja jalkoja kolmanteen ja räpeltää jollain suunnalla vielä käsilläänkin. Kun kaikki nämä tapahtuvat samanaikaisesti on wow-faktori taattu, ja näkyy kauas. Myös sellaiset verkkaiset venytykset alkavat olla aika kivuliaita kun tyypillä on jo aika kovat luut ja voimaakin tuntuu löytyvän. Hikka pientä vaivaa usein päivässä, mutta ainakaan vielä ei ole ollut samanlaisia parin päivän mittaisia maratonhikkoja kuin esikoisella. Onneksi!
Eilisen stressi-itkaisuni (itkaisu siksi että se ei tyypillisestä tavasta poiketen kestänyt kuin muutaman minuutin ja dramatiikka loisti poissaolollaan) päätteeksi teimme myös makuuhuoneeseemme tilaa vauvan sängylle. Pian pitäisi myös hoitopöydän saapua kotiinsa lainapaikasta, ja sitten saan käydä läpi pienet vaatteet ja setviä sieltä nyt ainakin ne pienimmät ja sukupuolineutraaleimmat kaappiin. Esikoisellekin taisi tehdä hyvää nähdä että sille vauvalle äidin masussa on olemassa jokin paikkakin täällä kotona. Ainakin ensimmäisenä aamulla kävi läpi talon sängyt luetellen kenelle ne kuuluvat. Ilmeisesti vauvalla on sänky, hänellä itsellään on sänky ja isillä on sänky. Äidin sängyn olinpaikkaa ihmeteltiin hartaasti, missä sellainen on? Ehkäpä minua siksi huudellaan öisin niin ahkerasti, kun luullaan että seison yöt pitkät vartiossa portaikossa odottaen että jollakulla esiintyisi jokin tarve. Kun eihän minulla ole parempaa tekemistä, eikä sänkyä:)
Hankintoja pienelle ei ole kovin suuresti tehty, mutta olen kuitenkin tehnyt kunnianhimoisia suunnitelmia oikein kuvapostauksesta koskien niitä vähiä mitä on hankittu;)
Kyllä tämä kuulkaa vähiin käy ennen kuin loppuu!
Vatsa alkaa olla aika komeasti tiellä jo, ja esimerkiksi jalkojen rasvauksen olen delegoinut armaalle miehelleni. Tekisi mieli pyytää palveluksia myös sukkien laitossa ja kenkien pukemisessa, mutta taitaisi olla sitten jo henkilökohtaisen avustajan paikka;) Kumarrella ei hirmuisesti huvita, se saa aikaan lihaskramppeja alavatsan venytetyissä lihasparoissa. Nukkuminen on nyt muutaman kuukauden kukkumisen jälkeen muuttunut ihanan syväksi. Sen keskeytti viime yönäkin vain esikoinen kolme kertaa, koira kerran oksentamalla alakerrassa matolle sekä oma pissahätä kaksi kertaa. Niin ja mahan kääntäminen käsiavuin kyljenvaihdon yhteydessä kertoja x :D Mutta niistä viis, sillä nyt nukahdan näiden välissä. Ennen valvoin koko loppuyön.
Nahkaa vauva venyttää oikein toden teolla, punkee päätä yhteen ilmansuuntaan, peppua toiseen ja jalkoja kolmanteen ja räpeltää jollain suunnalla vielä käsilläänkin. Kun kaikki nämä tapahtuvat samanaikaisesti on wow-faktori taattu, ja näkyy kauas. Myös sellaiset verkkaiset venytykset alkavat olla aika kivuliaita kun tyypillä on jo aika kovat luut ja voimaakin tuntuu löytyvän. Hikka pientä vaivaa usein päivässä, mutta ainakaan vielä ei ole ollut samanlaisia parin päivän mittaisia maratonhikkoja kuin esikoisella. Onneksi!
Eilisen stressi-itkaisuni (itkaisu siksi että se ei tyypillisestä tavasta poiketen kestänyt kuin muutaman minuutin ja dramatiikka loisti poissaolollaan) päätteeksi teimme myös makuuhuoneeseemme tilaa vauvan sängylle. Pian pitäisi myös hoitopöydän saapua kotiinsa lainapaikasta, ja sitten saan käydä läpi pienet vaatteet ja setviä sieltä nyt ainakin ne pienimmät ja sukupuolineutraaleimmat kaappiin. Esikoisellekin taisi tehdä hyvää nähdä että sille vauvalle äidin masussa on olemassa jokin paikkakin täällä kotona. Ainakin ensimmäisenä aamulla kävi läpi talon sängyt luetellen kenelle ne kuuluvat. Ilmeisesti vauvalla on sänky, hänellä itsellään on sänky ja isillä on sänky. Äidin sängyn olinpaikkaa ihmeteltiin hartaasti, missä sellainen on? Ehkäpä minua siksi huudellaan öisin niin ahkerasti, kun luullaan että seison yöt pitkät vartiossa portaikossa odottaen että jollakulla esiintyisi jokin tarve. Kun eihän minulla ole parempaa tekemistä, eikä sänkyä:)
Hankintoja pienelle ei ole kovin suuresti tehty, mutta olen kuitenkin tehnyt kunnianhimoisia suunnitelmia oikein kuvapostauksesta koskien niitä vähiä mitä on hankittu;)
Kyllä tämä kuulkaa vähiin käy ennen kuin loppuu!
Oot säästyny arvilta, mie en! Mut en ota niistä ressiä, kuka mun mahaa kattoo? :D Ja toisaalta ne kertoo mun suurimman haaveen toteutumisesta.. Esikosta tuli iha viimesinä päiviä tonne iha alamahaan arvet, tästä on tullu pieniä pitkin mahaa.. mut joo se on elämää...
ReplyDeleteSun maha on joteki niin siro, vaikka iso onki jo :) Musta tuntuu et mä oon ku mikäki matami tän omani kans.. ja vielä ois viikkoja jäljellä...
Apua, noin pitkällä jo :O Mä olen vähintäänkin pöllämystynyt, huh. Tosi kaunis vatsa sulla! Juurikin noin, kun Hannah sanoi: Iso, mutta siro <3
ReplyDeleteTsemppiä sen uhmiksen kanssa tahimiseen ja raskausriesoihin! Toivotaan nyt, että pieni pysyis matkassa vielä kasan viikkoja.
Hannah, ainakin toistaiseksi niitä ei ole tullut. Esikosta ei aikanaan myöskään tullut, mahaan siis, sen sijaan rinnat ja lantio on saaneet jonkin verran osumaa ekasta raskaudesta. Tästä toisesta ei nyt vielä ole ilmantunut, mutta vielä ehtii hyvin:D
ReplyDeleteOn tämä vatsa tämmönen aika simpsakka pallo, vaikka tuntuu kovasti olevan tiellä koko ajan. Mutta ehkä osansa tekee se että vatsa on suoraan edessä, eikä kovinkaan sivuille levittäytynyt. Takaa katsoen ei koko tilaa huomaa, paitsi ehkä leventyneestä takamuksesta;)
Maiju, sans se, nää viikot vaan hurahtaa ohi ja mä en pysy mukana. En sitte millään. Toivon kyllä totisesti että laps pysyis täysaikaseks sisäpuolella, kasvais raukka rauhassa ennen kuin saapuu tämän hulabaloon keskelle:)
Esikko on nyt onneksi hiukan, pitkien keskustelujen jälkeen, tajunnut etten vaan kykene kantamaan koko ajan. Ja että sitä sylihoitoa saa sitten sohvan nurkassa. Mutta kyllä on kovaa hommaa tuo pienen ihmisen elo ja oppiminen, suuria tunteita ja dramatiikkaa. Vetää vertoja kaikille saippuasarjoille:)