Tuesday, August 2, 2011

Neuvolointia

Pitkästä aikaa tuli tänään käytyä neuvolassa, melkein kymmenen viikkoa tässä välissä hurahti! Esikkokin oli mukana ja viihtyi vallan mainiosti, käyttäytyen erinomaisesti. Harvinaista herkkua tälle kesälle rasavilliltä;)

Normitädin sijasta paikalla oli sijainen, ihan mukava täti tämäkin. Pissa oli puhdas, painokin ilmeisesti hyvä kun ei ainakaan noottia tullut. Lisäystä alusta on nyt 5,5 kiloa, omaankin korvaa kuulostaa ihan hyvältä. Verenpaineet olivat kelpoisat 108/66, kohdunpohjan korkeus 21,5, ihan piirun verran keskikäyrän alapuolella. Vauvan liikkeet kahdella plussalla kun vatsanahkakin aaltoili sydänääniä kuunneltaessa, jotka jumpsuttivat 135. Kun täti kehotti hyppäämään laverille äänien kuuntelua varten, alkoi esikko riisua omia lappuhaalareitaan valmiina tositoimiin, tottunut neuvolavieras;D

Labraan sain lähetteen verenkuvaa varten, tarkistetaan se hemoglobiini kun kerran väsymys on yhä edelleen aika kiitettävää. Hiukan ihmetytti, kun täti totesi että et sitten käynyt siellä sokerirasituksessa. Sanoin että en kun ei silloin kymmenen viikon takaisella käynnillä ole ollut mitään puhetta...mutta että olin kyllä ajatellut että siellä olisi hyvä käydä. Täti siihen sitten totesi ettei minulla ole mitään syytä mennä, koska bmi on hyvä, sukurasitetta ei ole ja edellinen lapsi on ollut sopivan kokoinen. Ilmeisesti tämä tänään taas vuodella noussut ikänumero ei vaikuta asiaan enää tätä nykyä!? Viimeksi kun se että olin alle 25, oli yksi syy siihen ettei sokerirasitukseen tarvinnut mennä. Ota noista nyt sitten selvää.

Papereitakin kertyi aimo nippu mukaan, muun muassa kela-paperit ja synnytyssairaalan esitietolomake. Jösses sentäs, nytkö sitä pakkausta jo saa hakea, ja nytkö jo pitäisi jotkin nimet olla keksittyinä? Paniikkipaniikkipaniikki. Edellisellä kerralla kyseisen esitietolomakkeen täyttö sai aikaan päätöksen vihille astelemisesta. Kaksi viikkoa myöhemmin olin jo vihitty vaimo ja lomakkeen sai täyttää yhteisellä sukunimellä<3 Mitäköhän jännää sitä
tähän keksisi?;)

No joo, ehkä tarpeeksi jännäystä tälle kesälle oli kun pikkuveli asteli vihille viime viikolla. Enpä olisi uskonut että niin paljon voi toisen puolesta stressata, jännittää ja tunteilla. Tuntuikohan meidän naimisiinmeno samalta heille, vai onko isosisko aina vaan isosisko, vaikka voissa paistaisi? Ja miten järkyttävää mahtaa olla se hetki kun oma lapsi menee naimisiin, mää en kestä, porun määrä on silloin varmaan aivan tolkuton!

Mutta nyt, kun laps on vielä päiväunilla, aion aloittaa projektin lastenhuoneen nojatuolin uudelleen verhous. Hohhoijaa, jos lopputulos ei ole ihan karmeimmasta päästä, saattaa siitä eksyä tännekin kuva.

3 comments:

  1. Jännä ettei sulle kerrottu tuosta sokerirasituksesta, ko sehä on vissii nykyään kaikille odottaville pakollinen ja jotku käy kaks kertaaki raskauden aikana siellä. Itellä on huomenna tuo "ihanuus" edessä :/ Sulla on pikkanen maha, tai eihä sitä ton mitan mukaan voi verrata, mut mulla oli sf mitta tasan 24+0 jo 26cm :D Oon siis jo aika norsu ;) Paino mulla ei oo juurikaan noussu, meijän kotipuntarilla se pysyy samassa kokoaja, neuvolassa heittelee muutamalla kilolla.. Mie en saanu mitää esitietolomakkeita vielä, saankohan ne myöhemmin..

    ReplyDelete
  2. Hannah, siinä uskossa minäkin olin että se sokerirasitus olisi kaikille tarpeen ja suositeltava, mutta mua ei tosiaan päästetä siihen!
    Täytynee tarkistaa vielä vakiterkkarilta. Lykkyä pyttyyn vaan rasitukseen!

    Apua, miten sul ei oo paino noussu?:) googletin hiukan painonnousuja näillä viikoilla ja moni jolla oli noussu sen kuus-seitsemän kiloa, oli saanut noottia neuvolassa, mutta kaipa tuo sitten riippuu siitä lähtöpainostakin.

    Kysyin vatsan koosta kun kaikki koko ajan hokee mulle kuinka pieni olen, ja alkoi jo huolestuttamaan että kasvaako se lapsi kunnolla. Mutta kuulemma tosiaan ihan hyvin kasvaa ja keskikäyrällä mennään. Mutta kyllä tämä vatsa itsellekin tuntuu pieneltä, muistelisin että esikosta olisi ollut isompi. Toisaalta, on aika ihanaa että liikkuminen on vielä aika keveää ja helppoa!;)

    ReplyDelete
  3. No oo onnellinen ettet oman painon takia joudu siihe sokrurasitukseen :) Mie luin vähä huonosti ku ymmärsin ton vähä vääri aluks :D Mulla on painoo ennestään nii hyvä vaa ettei nouse nyt, Mirkosta tuli yhteensä 9kg kuiteki.. kaikki lähti onneks pois.. Mahassa on kokoa, tukalaa on ollu näillä helteillä, odotan sitä syksyä! Öisinki on jo vaikee nukkua ku kyljen kääntäminen vihlasee alas, ilmeisesti ne liitoskivut?!? Mut hei, enää 3kk jälellä! :)

    ReplyDelete