Monday, September 5, 2011

Masukuva ja kuulumisia

Pitkästä aikaa linjoilla. Kesän viimeiset lomailut on nyt takana, samoin kuin useampi tuhat kilometriä. Monta upeaa juhlaa, monta tärkeää yhteistä hetkeä perheen kanssa, paljon sukulointia ja minun osaltani aivan uskomaton määrä ailahtelevia tunteita ja yhtäkkistä poraamista. Mistä nämä kaikki kyyneleet oikein tulee? Tunteikasta hommaa tämä raskaana olo.

Laskurin mukaan ihan pian on jo kolmaskymmeneskin raskausviikko täyttynyt, ja minulle alkaa vasta nyt valjeta kuinka lyhyt aika tämä odotus onkaan. Ja että vauva on oikeasti tulossa. Hidas sytytys? Pikkuhiljaa alkaa puskea stressi kaikesta mitä pitäisi vielä ehtiä ennen vauvan syntymää. Jostain syystä myös aivan uudenlaiset pelot ovat nousseet pintaan - pelkään suhteellisen paljon tämän lapsen ennenaikaista syntymää. Mitään varsinaista syytä pelkoon ei kai ole, ei edes supistele mitenkään erikoisesti, mutta jotenkin vain on sellainen tunne ettei tämä lapsi välttämättä majaile sisuksissani loppuun asti.

Tuntuu että olisi paljon kirjoitettavaa ja ajatukset risteilevät tulevassa jo enenevässä määrin, mutta samanaikaisesti tekemättömien asioiden lista tuntuu vain pitenevän, jolloin aikaa blogin päivittämiseen ei muka ole. No ehkä sitten ihan loppuvaiheessa...
Tässä kuitenkin, vihdoinkin, uutta kuvaa vauvan asuinsijoista!

rv 29+5, neuvolan mukaan tasan 30+0

Kyllä tuon kantaminen alkaa jo tuntua. Tai ei oikeastaan sen kantaminen vaan lähinnä kumartelu ja esikoisen kantaminen tuon lisäksi. Etenkin reissatessa lapsen kanssa yksin, oli hetkiä jolloin teki mieli itkeä. Meidän esikko kun ei rattaissa suostu oikein istumaan, ja matkaillessa nyt ei muutenkaan kaikkiin ahtaimpiin paikkoihin saa rattaita mukaan. Napa alkaa olla jo äärirajoillaan, mummikin sääli sitä jo:D 
Vauva on kovin liikkuvaista sorttia tätä nykyä, ja etenkin yöaikaan voivat cembalot olla vauhdikkaat. Nautin kuitenkin näistä liikkeistä suuresti. Mieskin kehotteli eilen nauttimaan, kun eihn sitä tiedä jos tämä on viimeinen kerta. Tietysti näin voi olla, mutta minulla on suuria vaikeuksia sopeutua ajatukseen "vain" kahdesta lapsesta. Huolimatta siitä että ensimmäisen kolmanneksen aikana totesin useaan otteeseen etten enää koskaan halua olla tässä siunatussa tilassa:) No aika ja kokemus kai näyttävät miten asian laita on, mitään emme ole lyöneet lukkoon.

Nyt esikko kiljuu minua avuksi autonkorjaamishommiin, joten täytyypi rientää.

4 comments:

  1. Ihanaa kuulla susta! :)
    Ja siis niin kaunis maha. Mä ymmärrän tuon itkuherkkyydenkin sitäpaitsi, sillä tuo sun masukuva toi mulle kyyneleet silmäkulmiin! Eipä toi oma pötsi (ainakaan vielä) herättele moisia liikutuksen tunteita. Eikä tarvitse muutenkaan olla kummoinenkaan asia, kun minä jo itkeä vollotan. Tää tosiaan on aika vuoristorataa tää raskaana oleminen.

    Ihana kuulla, että sullakin on mieli muuttunut useamman lapsen suhteen ;) Mä vannoin kans alkuraskauden ajan ettei ikinä enää... ja nyt jo, välillä, ohikiitävästi, salaa ja hiljaa omassa päässäni, olen ajatellut että ehkä vielä joskus. Onneksi näitä asioita ei tarvitse päättää nyt eikä niille tarvitse tehdä vielä aikoihin mitään jos ei siltä tunnu. Mutta olisi kieltämättä aikamoisen haikeaa ajatella, ettei koskaan enää.

    Sä kolkuttelet jo maaliviivoilla, ajatella! Aika on mennyt nopeaan. Sekin on haikeaa, vaikkakin osaltaan helpottavaakin. Osaisipa vaan pysyä paremmin mukana tässä kaikessa.

    Halauksia ja aurinkoisia ajatuksia sinne!

    ReplyDelete
  2. Oi, sä tuut niin perässä.. mulla tasan 30+0 tänään, eihä sitä tosiaan tiiä kumpi meistä on siellä synnärillä ennemmi vai ollaanko peräti yhtäaikaa? Millä viikolla sulla muute esikoinen synty?

    Mulla itellä on sellane fiilis, et nää kaks riittää hetkeks.. mut aika näyttää, en mä kokonaan lukkoon haluais lyödä ettei koskaa enää..

    ReplyDelete
  3. Anniina, ihana kuulla sustakin:)
    On tää kyllä aikamoista herkistelyä, mutta ilmeisesti ihan tarpeen, sillä viimeaikaiset vastasyntyneiden näkemiset on saaneet mulla kyyneleet valumaan valtoimenaan ja saaneet vihdoinkin tajuamaan että pian meilläkin on ihan oikeasti sellainen tuhisija täällä. Kauan tässä tajuamisessa meni, mutta nyt se viimein tapahtu:)
    Juuri noin mäkin ajattelen, että olisi kovin haikeaa ja lopullisen tuntuista tavallaan pistää piste useamman lapsen mahdollisuudelle, ja päättää eräs aikakausi. En oo kyllä vielä valmis siihen!
    Tässä raskaudessa on kyllä käynyt juuri niin kuin Maiju mulle aikanaan kertoilikin, että yhtäkkiä on jo viimeiset viikot käsillä eikä sitä ymmärrä mihin aika meni. Hiukan huonoa omatuntoakin se tuottaa, kun muistaa kuinka täysillä ODOTTI ekaa, nyt sitä lähinnä havahtuu hämmästelemään tätä kaikkea silloin tällöin. Mieskin eilen hammaspesulla ollessa katseli mun naurettavan pieneksi käynyttä yöpaitaani ( ulottuu noin puoleenväliin vatsaa) ja totesi vasta nyt tajuavansa että sen vaimo on taas raskaana:D No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
    Halauksia<3

    Hannah, täällä sitä sinnitellään juu;) Pitää alkaa kohta ennustelemaan että kumpi poksahtaa ensin, toivottavasti ei kuitenkaan ihan vielä!
    Esikko meillä synty rv 39+4, mut jotenkin täysin yllättäen, kun mä olin ihan varautunut siihen että menee reilusti yli:)
    Tästä taas on jo nyt ollut monta kertaa tunne ettei ainakaan laskettuun aikaan koskaan päästä, joten ehkä tää on sitten se klassinen kaks viikkoa yli ja käynnistykseen:) mites teillä oli?

    ReplyDelete
  4. Meillä tultiin tasan viikkoa aikasemmin, vaikka olin ihan varma vielä synnytyspäivänäki ettei se tuu vielä hetkeen :DD Ja sama tunne on mullaki, ettei tää oo ees marraskuuhun asti tuolla mahassa, mut katotaa nii menee kuiteki sen kaks viikkoa yli..

    ReplyDelete